torstai 17. toukokuuta 2012

" Muttakun mamma, mä en haluu !"

Eilen juoksutin kummatkin ponit kentällä. Santusta ja Roopesta on tullu erottamattomat ja ne hirnuilee jo toisensa perään, mikä on huvittavaa, koska Roope vihas mun pikkusta vanhusta kun me tallille viime syksynä tultiin. Ponit oli aika laiskalla päällä ja pysähteli aina kun olin tarpeeksi kaukana syömään laidoilta ruohoa ja lähtivät vasta, kun olin parin askeleen päässä. Niillä tuntui olevan hauskaa, toisin kun minä yritin niitä yksin isolla kentällä saada liikkumaan. Pöh. Miksi mun ponin pitää olla niin viisas, että se tajus pienemmässä aitauksessa olevan pienen ponin menevän reiän ? Noh, nyt se on mulle liikutusta, samoin kuin poneille.

" HHÖÖÖ, MÄ SYÖN SUT !"

" POIS MUN TIELTÄ !"

Tänään liikutin kuitenkin vain Santun, hui kun ulkona oli muuten lämmin 22 astetta ! Noin kahen tunnin välein tuli kuitenkin rankkoja sadekuuroja ja yhessä vaiheessa ukkostikin ihan kunnolla. Yhyy, ukkonen on pelottavaa ! :<

" MUTTAKUN MAMMA, MINEN HALUU TEHÄ TÖITÄ TÄNÄÄ !"

Santtu oli laiska ja ilmoitti selvästi, ettei aikoisi liikkua mihinkään mulkaisemalla mua pari kertaa ja yrittäen koko ajan tehdä mahdollisimman vähän töitä. Aloitin laittamalla liinan ohjiksi, eli ohjasajamalla pelkällä riimulla ja liinalla, kun neiti oli päättänyt piehtaroida ja oli aivan yltä päältä mudan peitossa. Ja märkä, eikä siis ajokamppeita voitu laittaa, pesu olisi vaan vienyt hyvin paljon aikaa ja se olisi ollut liikutuksen jälkeen ihan saman näköinen. Tein pysähdyksiä, peruutuksia ja siitä suoraan raviin ja koitin jopa väsertää joitain taivutuksia. :DD Sitten alkoi taas sataa, joten otin vielä liinassa pari laukkaympyrää kumpaankin suuntaan, ja hieman ravia, kunnes lopetin ja lähdin kävelemään hetkeksi maastoon.

" HII, OONPAS MIE HIENO :>> "

Sitten Santtu pääsi pesulle ! Poni oli ihan höntti, kun se ensin joi vesiletkusta, mut sai sitten vettä henkeensä. ;< Ehkä annan sen juoda tästä lähtien pelkästään ämpäristä, tai se tajuaa olla juomatta vesiletkusta. :D  Heitin lopulta poneille pussillisen vihreää, paljon voikukkia ! :>> ps. kuvat ei tältä päivältä !




Ja tää tytsy aikoo mennä karkkilakkoon nyt nyt nyt ! :> Ainakin rippijuhliinsa asti (:

Se ois moi,
Minchilla & Santtu

2 kommenttia: