Tänään kävin suunnitelmien mukaisesti kävelemässä Santun kanssa, poni oli vähän väsyneen oloinen, mutta tuntui heräävän, kun huomasi isoja koneita ( rakentavat uutta motaria ) toisella puolella tietä. Ol huvittavan näköstä, kun poni kulki melkein sivuttain ja kävi jopa hieman sääliksi, kun pikkunen pelkäsi :< mutta kun maastoon ei pääse muuten, niin sitten näin. Onneksi se on sentään pesunkestävä poni, eikä kertaakaan meinannut lähteä mihinkään suuntaan holtittomasti laukkailemaan. :) !
Kun päästiin pois ison tien vierestä rauhallisemmalle alueelle poni rentoutui ja käveli vierellä, taikka eellä ja koitti napata ruohotuppoja suuhunsa, ilman että huomaan. :D Viisas ratkaisu, koska me ei oltu picknikillä.
Takaisin päin vauhti reipastui ja Santtu ravaili eellä. Koneiden ohi pysyi tosin ihan vieressä ja katteli niitä koneita hyvin epäluuloisesti. :D ! Otin ponin kanssa sitten vielä yhden laukkaympyrän kentällä vierellä juosten ja tultiin ohimennen yksi este, joka oli puomi - pressu - puomi. Santtu hyppäs sen ilman tuijottelua ja sai sitten lopuksi leipää palkkioksi. :)
Lopuksi laitan kuvia viime keskiviikolta, kun menin estetunnilla kauniilla torinhevostamma Argentiina C'llä. Näin kaikkien tiedoksi, omistan estepelon, johtuen varmaan siitä kuinka harvoin hyppäämme ja kuinka tulen eniten estetunneilla alas huonojen hyppyjen johdosta. Argentiinaan olin kuitenkin viimeisellä radalla tyytyväinen, se liikkui reippaasti pohkeesta eteen, hyppäsi paremmin kuin aiemmin tunnilla, kääntyi ja otti myös pidätteet, sekä sisäpohkeen, eikä mennyt aivan sisäpohjetta vasten esteiden ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti